
Tyhjä, asumaton aavikko, jota kukaan ei ole
koskaan nähnyt. Jonne kukaan ei vapaaehtoisesti
muuttaisi.

Tämä herra ei olekaan vapaaehtoisesti aavikolla. Hän on haltija
(miehetkin voivat olla haltijoita) ja karkotettu Haltijalaaksoon,
koska ei hyväksynyt muiden miespuolisten haltijoiden homoutta.
Sir Ludvig Nuoska puhallettiin suurin henkäyksin niin kauas,
ettei hän enää omin voimin pääse takaisin Haltijalaaksoon
ja kappas! Ludvig näyttääkin tippuneen Asumattomalle Aavikolle.

Ludvig pääsi vielä ennen lähtöään Haltijoiden rikosrekisteriin,
jotta hänet karkotetaan pois rajalta, jos hän vielä uskaltaa
näyttäytyä niillä main. Samalla kirjattiin ylös täkeitä tietoja,
että hän on vesimies ja jos Ludvig joutuu maanpäälle hänen
elämäntavoitteensa on tulla hulluksi tiedemieheksi.


Taskustaan löytämällä simoleon tukolla hän rakennutti itselleen
yksiön, jonne hän sijoitti kaiken tarpeellisen itseään varten.

Ludvig päätti hakea töihin ja päätyi poliisin uraan, koska tiedeuran
paikkoja ei ollut vapaana.

Ensimmäinen kummallisuuden Ludvig kohtaa parin tunnin odottelun jälkeen.
Ihmisnainen! Wau! Ja vielä asumattomalla seudulla. Nainen kertoo olevansa
Marylena.

Lisää ihmisiä! :D "Miten ihmeessä he ovat eksyneet tänne?!?
Tämänhän piti olla asumatota seutua." Ludvig pohdiskeli.

Ludvig päätti hieroa ystävyyttä Marylenan kanssa ja pian tyttö
ihastuikin komeaan haltijapoikaan. <3

Koska Ludvig ei osannut kohdella naisia, hän ei myöskään
tajunnut laittaa Marylenalle ruokaa ja pian tyttö päätti lähteä
etsimään itselleen murkinaa.

Ludvig huomasi, että myös hänellä oli nälkä.

Mikroguru päätti myös osoittaa, etteivät ihmisten käytöstavat ole
hallinnassa. Tai sitten ihmisten ruoka ei tehnyt hyvää Ludvigin
herkälle haltijanmahalle.

"Oli se Marisa kyllä aika namu.." Ludvig pohdiskeli vietellessään iltaa sängyllään.

Aikansa kuluksi Ludvig päätti opiskella ruoanlaittoa.

Unessä Ludvig näkee valittunsa. Marylena on kohtalon mielestä
paras vaihtoehto Ludvigille ja hänen on hyväksyttävä se.

Ennen töihin lähtöä Ludvig päättää lukea ruoanlaittoa hiukan lisää..

"Milloinkohan Marylena tulee taas kyläilemään?"

On aika lähteä töihin! Ludvig ei ole aikaisemmin tehnyt
oikeita töitä.


Ensimmäisillä palkkarahoillaan Ludvig päätti laajentaa taloa.
Ludvig pääsi myös haluamaansa työpaikkaan erään
työkaverinsa ansiosta ja yritti soittaa Marylenalle kaksi
kertaa kertoakseen ilouutiset, mutta puhelimen toisessa
päässä vastaaka kertoi, ettei Marylena ole kotona.

Seuraavan päivän palkalla Ludvig laajensi taloa uudestaan.
Herran sosiaalisuus laski aherruksen tiimellyksessä ja pupu
päätti pomppia paikalle ilahduttamaan. =)

Ludvig päätti kutsua Marylean kylään. "Voinhan ottaa myös
ystäväni mukaan?"

Ihana nähdä! <3

Ludvig huomasi olevansa ihastunut Marylenaan!


Muhinoinnin jälkeen Ludvig pyysi Maryleaa luokseen asumaan
laihoin tuloksin.


Mitä mies ei tekisi saadakseen naisen itselleen. :D

Ja työn tuloksena Marylena rakastuu!

Aamulla Ludvig pyytää Marylenan taas kylään.




Marylenin tuomilla 11 000 simoleonilla
päätettiin rakentaa pariskunnalle uusi talo.
Miten nuorenparin elämä lähtee sujumaan?
Sen näet ensi kerralla. =)